

Minua inspiroi elämän ainutkertainen kauneus. Että asiat ovat olemassa vain hetken ennen kuin muuntuvat joksikin muuksi. Se saa minut tarkastelemaan elämää eri näkökulmista.

MINUSTA
Olen kirjailija, mentori ja muutosvalmentaja.
Kirjailijana minut sytyttää halu luoda uutta. Haluan inspiroida ihmisiä löytämään merkityksen. Uskon inhimilliseen kasvuun ja yhdessä tekemisen iloon.
Yhdistelen työssäni eri alojen menetelmiä. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja sisustusarkkitehti. Olen lukenut myös elokuva- ja tv-tiedettä. Valmennustyöhön olen pätevöitynyt eri menetelmin: NLP Associate Trainer, LCF Life Coach ja International Certified Coach.
Työelämässä olen tehnyt pitkän uran media-alan johtotehtävissä, muun muassa Sub-kanavan johdossa. Jonkin aikaa bloggasin myös Huffington Postille. Kuulun Suomen tietokirjailijat ry:hyn.
Nykyään toimin oman yritykseni Moodit Oy:n kautta ja minulla on yhteisiä hankkeita mm. Vapa Median, Profit Interiorin ja Peabin kanssa. Työhöni kuuluu myös hallitustyöskentelyä. Asiakkaiden onnistuminen haluamassaan muutoksessa on minulle henkilökohtaisesti tärkeää.
Kaipaatko kokenutta muutosvalmentajaa tai uusia ideoita?
TARINAT, TOIVO JA TIETO
Kautta aikojen ihminen on ammentanut voimaa tarinoista. Kirjojeni kautta haluan tuoda maailmaan toivoa ja tietoa. Tarinat välittävät myös tunteita. Parhaissa tarinoissa tieto, taito ja tunne yhdistyvät ainutkertaiseksi merkitykseksi. Juuri sellaisia tahdon omalla työlläni luoda.
INSPIROIJA
Puhun, juonnan ja koulutan työkseni. Rakennan puheenvuorot puhuttelemaan eri aisteja. Hyödynnän niissä tietoa, tarinoita ja tekemällä oppimista. Koulutan myös itsetuntemukseen ja tulevaisuuden työelämätaitoihin liittyvistä teemoista. Erityisen lähellä sydäntäni on luova prosessi. Uusi kiinnostuksenkohteeni on tiimiäly. Mikä se on ja miten sitä voidaan organisaatiossa hyödyntää?
Mitä ajatuksia tästä kenties heräsi? Mitä organisaationne kaipaa juuri nyt?
SANOTTUA
“Luin juuri loppuun kirjasi Tärkeintä tänään. Näin saat vähemmällä enemmän. Kirjoitat kauniisti, tekstiä on ihana lukea. Viisaita asioita ja hyviä ajatuksia.
Tuntuu turvalliselta, että on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat kuten sinä.”
– Anna Manner, arkkitehti
”Pohjolan voimaeläimet -kirja on kiehtova matka pohjoisen karuun ja mystiseen luontoon. Kirja tarkastelee pohjoisen ikonisten eläinlajien maailmaa yhdistämällä taitavasti pohjoisten kansojen myytit ja modernin luonnontieteen. Tämän originellin näkökannan kautta lukija pääsee kuulemaan niin luonnon kuin ihmisen tarinat, jotka ovat Pohjolassa kulkeneet samoja polkuja vuosituhansien ajan.
Taitavasti kirjoitettu teos, joka punoo lukemattomia lankoja yhteen hienoksi kokonaisuudeksi. Pohjolan voimaeläimet on erityisen tärkeä teos tällä hetkellä, kun Pohjolan luonto muuttuu vauhdilla. Kenties ymmärrys omasta perimästämme sekä pohjoisen luonnon ainutlaatuisuudesta auttaa meitä arvostamaan sitä enemmän.”
– Kimmo Ohtonen, kirjailija ja toimittaja
”Maaretan positiivisuus ja lämpimän energinen ote tekivät minuun suuren vaikutuksen. Maaretta on auttanut minua löytämään vahvuuksiani ja selkiyttämään päämääriäni konkreettisesti, askel askeleelta. Lähden kohtaamistamme aina hymyillen ja suunta selkeänä.”
– Tuija Pehkonen, TV-juontaja
“Pohjolan voimaeläimet-kirja avaa erittäin mielenkiintoisella ja kiehtovalla tavalla meille kaikille Pohjolan asukkaille läheistä eläinmytologiaa niin tiede- kuin tunnemaailmastakin ammennetuin voimallisin keinoin.”
– Nea Porsanger-Rintala, Sisä-Suomen Saamelaisyhdistys Bárbmu ry, perustaja ja hallituksen varajäsen
”Pohjolan voimaeläimet on mielenkiintoinen ja mukavalla tavalla toteutettu kirja – myös perinteentutkimuksen näkökulmasta.”
– Riku Hämäläinen, uskontotieteen dosentti, Helsingin yliopisto
””Tietokirjat ovat tärkeitä. Ne tavoittavat merkittävästi laajemman yleisön kuin akateemiset julkaisut, joten ne ovat myös kanava tiedottaa tutkimuksesta tiedekentän ulkopuolelle. Maaretta Tukiainen on tehnyt valtavan työn suomalaisten eläinuskomusten ja niihin liittyvän tutkimuksen kokoamisessa monipuoliseksi tietokirjaksi.”
– Siria Kohonen, folkloristiikan tutkija, Helsingin yliopisto
“Pohjolan voimaeläinkortit ovat korkeatasoiset ja vievät ajatukset ihanalla tavalla suomalaisen kansanuskomusperinteen juurille. Upeat kuvitukset ja voimalauseet. Pidin kovasti! Aion käyttää kortteja NLP-ryhmissäni.”
– Anu Vihonen, Henkilöstövalmentaja, NLP-kouluttaja, NLP Trainer
NLP Personal Coach, Social Panorama Consultant, Neway Oy
”Pohjolan voimaeläinkortit toivat omaan taideopetukseeni hienon uuden työkalun. Niiden avulla lukion opiskelijat loivat tulkinnat omista voimaeläimistään. Innostava ja hauska tapa käyttää intuitiota ja luovuutta!”
– Annika Brandt, TaM, kuvaamataidon opettaja
”Testasin Pohjolan voimaeläinkortteja ryhmävalmennuksessani rakennusalan miesryhmän kanssa. Toimii! Kortit saivat todella hyvän palautteen. Niiden avulla miehet tarkastelivat omia vahvuuksiaan ja pohtivat, millaisia vahvuuksia kaipaavat itselleen lisää.”
– Sari Hämäläinen, Valmentaja ja enneagrammiohjaaja
”Voimaeläinkortit johdattavat lempeällä tavalla omien sisäisten voimavarojen äärelle ja muistuttavat luontoyhteyden rauhoittavasta vaikutuksesta. Iloa varhain -testiryhmässäni kortit auttoivat äitejä suuntaamaan ajatuksensa omiin vahvuuksiinsa ja sisäiseen voimaansa. He kokivat kortit voimauttaviksi. Ryhmä oli tarkoitettu äideille, jotka kokevat yksinäisyyttä, masennusta ja ahdistusta.”
– Enni Koskela, Neuvolan perheohjaaja, Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, Vantaa
“Mentorointi oli ihana matka, jossa Maaretan avulla sain oivaltaa, oppia, olla rohkea ja uskoa. Löysin itsestäni niin paljon voimaa, joka oli ollut piilossa ennen tapaamistamme. Kiitokset ihana, lahjakas Maaretta, kaikista antoisista hetkistä kanssasi!”
– Eva Opas, Graafinen suunnittelija ja luova johtaja, Kreab
VALMENTAJA
Muutos on tänä päivänä jatkuvaa. Se edellyttää organisaatioilta uudenlaisia taitoja. Kehittämäni Hyvän mielen työkalut kokoavat yhteen positiivisen psykologian tutkimustulokset helppokäyttöisessä muodossa. Niiden avulla työyhteisö voi hyvin.
Seuraa minua Instagramissa
This error message is only visible to WordPress admins
There has been a problem with your Instagram Feed.