5 syytä nähdä Reidar Särestöniemi 100 vuotta -näyttely

Oranssi hehkuu Reidar Särestöniemen maalauksissa.

Didrichsenin taidemuseon yleisöennätys on jo syntynyt, vaikka Maailmanranta. Reidar Särestöniemi 100 vuotta -näyttelyä on jäljellä vielä muutama viikko. Niinpä nyt jos koskaan on viimeinen hetki käydä katsomassa se.

Kävin itse näyttelyssä alkukeväästä, ja mitä tapahtuikaan? 

Ajattelin näkemääni aina vain uudestaan ja uudestaan. Se kesti päiviä, viikkojakin. En saanut näyttelyä mielestäni. Miksi?

Tässä pohdintaani.

Reidar Särestöniemen teoksissa loistavat 70-luvun värit.

1. Värien voima ja nostalgia

Petroolinsininen, kirkkaanpunainen, hehkuvanoranssi. 

Epäilemättä osa Reidarin yleisösuosiosta oli yhteydessä hänen värisilmäänsä. Hänen värimaailmansa oli viimeisen päälle muodikas, muttei silti lainkaan pinnallinen, vaan pikemminkin kaiken läpäisevällä tavalla lähestulkoon eksistentiaalinen.

Tarkoitan, että värien kautta se, mitä katsoja teoksissa katsoo, näyttää vielä enemmän siltä, mitä se kulloinkin esittää.

Värit ovat värejä, maisemat maisemia. Mutta värin takia maisema voi alkaa hohtaa erityislaatuisella tavalla, ja sitä kautta kaikki muukin, mitä näkee, muuttuu. 

Juuri tämä hänen teostensa äärellä tapahtuu.

Väri muuttaa ihmisen ja tavan, jolla hän katsoo. 

“Mie tarvitten paljon väriä ja paljon kankaita ja mie otan malhiks kenet mie haluan ja mie maalaan juuri sitä kuin haluan. Soppiiko näin?”

- Reidar Särestöniemi 1950-luvun lopulla opiskellessaan Repin-instituutissa.

2. Pohjola puhkeaa kukkaan

Jotain samanlaista Reidar teki pohjoiselle luonnolle. Hän sai sen puhkeamaan kukkaan.

Hänen teoksissaan suopursut, koivikot ja omenapuut loistavat ja varvikot leimuavat.

Taiteessaan hän kuvaa Lapin luontoa tavalla, joka pysäyttää. 

Ai tällaistakin on. En tiennyt, että Lapissa tällä voimalla kukkii.

Tulla nähdyksi on tie kohdatuksi tulemiseen ja tulla kohdatuksi on mahdollisuus arvostukseen. Tällä tavalla sen merkitys, mitä kuvataan, kasvaa.

Reidarin teoksissa kaukainen pohjoinen siirtyy huomion keskiöön ja saa arvoisensa paikan. 

Myyttinen riekko on yksi Reidar Särestöniemen tuotannon keskeisistä eläinhahmoista.

3. Eläinmytologia herää henkiin

Ehkä yksi mielenkiintoisimmista juonteista Reidarin taiteessa ovat eläimet. Hän näyttää maalanneen niitä jo aivan taiteilijanpolkunsa alussa. 

Aluksi ne olivat arkisia lähiympäristön eläimiä. Variksia ja sammakoita, kurkia ja tikkoja, Eeli-sedän poro.

Myöhemmin eläimet muuttivat muotoaan ja teoksiin tuli myyttisempi ote. Riekko, ilves ja taivaanjaara ilmestyivät.

Nämä eläimet tarjosivat Reidarille tavan käsitellä elämänsä teemoja etäämpää, mytologisten hahmojen kautta.

Shamaanin unessa Lapin eläimet, mytologia ja vanhojen luolamaalausten estetiikka sekoittuvat. Syntyy jotain uutta ja samalla iätöntä. Jotain, mikä on ollut täällä ehkä aina.

Lisätietoa ilvekseen ja muihin suomalaisiin villieläimiin liittyvistä myyteistä kirjastamme Pohjolan voimaeläimet: maa ja metsä.

Shamaanin uni

4. Se, mitä ei voinut sanoa, näkyy

Näyttelyn koskettavin teos oli mielestäni Pakolaisten kohtaaminen vuodelta 1969. Siinä kaksi ilvestä kurottuu kohti toisiaan.

Teos kuvaa sitä, mistä ei tuohon aikaan voinut puhua, mutta joka oli osa Reidarin elämää. Rakkaus toiseen mieheen.

Kautta aikain taiteella on ollut kyky ja voima puhua siitä, mikä syystä tai toisesta on ollut kiellettyä. Tämä ja monet muut Reidarin teokset liittyvät osaksi taiteen vastarinnan jatkumoa.

Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille  — mutta hänen elämäänsä se onneksi hetken aikaa puhalsi.

Ilves on yksi Reidar Särestöniemen minuutta kuvaavista eläinhahmoista. Tässä syleily rakastetun kanssa.

5. Maalausten nimet ovat runoutta

Pohjimmiltaan Reidar Särestöniemi taisi olla runoilija. Hän kirjoitti työstämällä väriä kankaalle. 

Runous tulee esiin myös hänen teostensa nimissä. Niinpä myös tämä teksti loppuu runoon. 

Neliosainen runo koostuu suoraan teosten nimistä, jotka kirjasin ylös näyttelystä.

Se on siis Reidar, joka runossa puhuu, yksin hän.

Kun tundra kukkii

Kevät on irti

Näen villiä ja vihreää

Yhdessä yössä pohjatuuli puhalsi jängän kukkia täyteen

Kun valoisat yöt loppuvat —

Hyvää huomenta, rakkaani,

Siivekäs taivaanjaara, 

Siperialainen veljeni, 

Lintupyhimys

Kun tundra kukkii

Gufitar-äijä katsoi suoraan sieluuni

Kuun valaisemat puut

Virtaava joki

Antimateria ja omenapuukivikko

Kun tundra kukkii

Lumi suojaa, kuu lohduttaa huolestuneita puita

Kun valoisat yöt loppuvat

Sudet laulavat viimeisen laulunsa 

Rakastuneet porot ja maailmanranta

Ruskaa piilossa.

Maailmanranta. Reidar Särestöniemi 100 vuotta -näyttely Didrichsenin taidemuseossa 1.6.2025 asti.

Lähteet

Hautala-Hirvioja, Tuija, Kuusikko, Riitta ja Ylimartimo, Sisko (toim.). Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arkitisille jängille. Lapin yliopistokustannus, 2013.

Maailmanranta. Reidar Särestöniemi 100 vuotta -näyttely. Didrichsenin Taidemuseo, kevät 2025.

Valokuvat: Maaretta Tukiainen.