Kirjoittaminen, kirjat

MITEN KIRJOITAN JA MIKÄ MINUA INSPIROI?

Kirjoittamisessa minua inspiroi eniten aivan uusien ideoiden keksiminen. Inspiroidun myös kokonaisuuksien luomisesta ja siitä, kun voin rakentaa siltoja eri alojen välille.

Taustatutkimusvaiheeseen voin uppoutua kuukausiksi. Se on valtavan mielenkiintoista! Kirjoitan monenlaisista teemoista. Luovuus, ihmismieli ja myönteisyyden voima ovat keskeisiä kiinnostuksenkohteitani. Myös merkityksen, menestyksen ja yhdessä luomisen teemat kiinnostavat.

Kirjoittamisessa minua motivoi syventyminen ja sen avulla muiden kohottaminen. Jos yksikin ihminen saa jostain kirjoittamastani elämäänsä toivoa, olen päässyt askeleen lähemmäs unelmaani: parempaa maailmaa, jossa jokainen voi kokea itsensä tärkeäksi ja hyvän elämän arvoiseksi.

Kaikki kirjani

Hyvän mielen tehtäväpakki ammattilaisille (2018)

JULKAISTAAN 19.10.

Ammattilaiskäyttöön räätälöity A4-kokoinen monistepohjakirja hyvän mielen taidoista ja harjoitteista. Kirja on jaoteltu seitsemään hyvän mielen taitokategoriaan. Tehtäviä saa vapaasti monistaa. Kuvitukset Markus Frey.

OSTA >

Tiimiäly (2019)

JULKAISTAAN 2019

Ida Hakolan ja Ilona Hiilan kanssa kirjoittamani opaskirja, jonka avulla organisaatiot oppivat rakentamaan käyttöönsä tiimiälyn. Tutkimusten mukaan tulevaisuuden työelämä edellyttää uudenlaisia työelämätaitoja, joista yksi tärkeimmistä on tiimiäly. Kirja sisältää case-esimerkkejä ja tutkimustietoa sekä käytännönläheisen toimintamallin uudistushaluisten organisaatioiden tarpeisiin.

Pohjolan voimaeläinkortit (2018)

JULKAISTAAN 6.9.

Pohjolan voimaeläimet –kirjaan perustuva korttipakka arjen iloksi ja omien juurien vahvistamiseen. Korttien avulla kuka tahansa voi tutustua erilaisiin puoliinsa sekä ammentaa voimaa luonnosta ja elämistä. Kuvittaja Markus Frey.

OSTA >


UUTTA TULOSSA

Syksyllä 2018 minulta ilmestyy neljä uutta kirjaa. Kierrän niiden kanssa myös useilla messuilla. Hymyillään, kun tavataan. Inspiroivia lukuhetkiä sinulle!

HAASTATTELU

Puhujana ja esiintyjänä minua ohjaa auttamisen halu. Haluan jakaa tietoa ja toivoa tarinoiden kautta.

KATSO VIDEO >

KIRJAILIJAHAASTATTELUT

Miten inspiraatiokortteja voi käyttää?

MITEN POHJOLAN VOIMAELÄIMET -KIRJA JA POHJOLAN VOIMAELÄINKORTIT SYNTYIVÄT?

Miten Luova tauko -kirja syntyi?

Seuraa minua Instagramissa